Psykologian pääsykokeet - viime hetken vinkit!

torstai 2. toukokuuta 2019

psykologian pääsykokeet blogi
Moi pitkästä aikaa blogini lukijat ja tänne sattumalta eksyneet! Hauska nähdä, että postauksiani klikkaillaan edelleen melko vauhdikkaasti auki, vaikka olenkin ollut pois pelistä jo jonkin aikaa. Ehkä se on tämä pääsykoekevät, joka saa kirjoittamaan googleen ties minkälaista psykaan viittaavaa hakusanaa, been there! Jos et vielä tiennyt, olen siirtynyt psykologiajuttujeni ja hyvinvointihöpinöideni kanssa pysyämmin youtubeen. Toivottavasti nähdään sielläkin! 

Tämän vuoden pääsykokeet kolkuttelevat ovea jo toden teolla. Eihän tässä ole enää viikon päiviäkään jäljellä ennen tositoimia! Niinpä ajattelin jakaa vielä viime hetken vinkit kokeeseen valmistautumiseen. 

kuvaaa


Tässä kahdeksan vinkkiä, jotka olisin itsekin halunnut kuulla -  mieluiten monta kertaa: 

Ethän ole jättänyt artikkeleiden loppuja vaille sataprosenttista huomiota? Itse huomasin, että aloittaessani lukemisen aina artikkelin alusta, käytin luonnollisesti parhaimmat panokseni ensimmäisiin sivuihin. Artikkeleiden viimeisiä sivuja kohti tekniikka muuttui "joo joo, eiköhän tuon muista" -lukemiseksi, joka ei lopulta luonut sitä kaikkein terävintä muistijälkeä. Tarkista, osaathan artikkelien loput yhtä hyvin kuin alut! 

Luehan vielä huolella pääsykoeartikkeleissa olevat kuvatekstit ja erityisesti sanallista tietoa sisältävät taulukot! Olen oppinut todellakin sen kuuluisan kantapään kautta, että "eihän ne nyt mitään näin hullua voi kysyä" -päätelmät eivät näissä pääsykokeissa osu nappiin. 

Tässä vaiheessa pääsykokeisiin valmistautumista kannattaa viimeistään pistää oma osaaminen tulikokeeseen. Katso mun näin valmistauduin pääsykokeisiin -videolta vinkit tähän! Kokeile esimerkiksi kirjoittaa artikkelin väliotsikot paperille ja tämän jälkeen kirjoittaa otsikkojen alle kaiken mahdollisen aiheeseen liittyvän, minkä muistat. Näin huomaat helposti, mitkä asiat eivät palaudu paperille sutjakasti tai uhkaavat sekoittua toisiinsa. 

Kokeessa - luota intuitioon! Se aika usein osuu kohdalleen. Älä vaihda vastausta toiseen, ellet ole siitä todella varma! 

Jos kertaat asioita viimeisinä päivinä, keskity niihin kaikista vaikeimpiin juttuihin. Helppojen juttujen vara-jankkaamiseen on turha käyttää aikaa. Mä tein esimerkiksi viimeisinä juttuina "pirun vaikeat kohdat" -käsitekarttoja, joihin kirjoitin kaiken itselleni vaikeimman sisällön. Tämän jälkeen keskityin näiden kohtien opetteluun.

Yritä pitää vähintään päivä ennen pääsykokeita vapaana ja rauhallisena. Mä toimin niin, etten tässä vaiheessa enää aktiivisesti lukenut, kertaillut tai testaillut. Annoin itselleni luvan tarkistaa materiaalista joitakin asioita, jotka vielä ajatuksiin juolahtivat, mutta muuten yritin tehdä kaikkea muuta. 

Selvitä etukäteen tarkasti, missä ja milloin sun pääsykoe on. Osaathan paikalle? Millä pääset paikalle? Jos mahdollista, käy vaikkapa tsekkaamassa koepaikka valmiiksi. Näistä asioista ei ole kiva stressata viime hetkillä. 

Miten rauhoitat sun mielen jännittävällä hetkellä? Kirjoitin tähän postaukseen, vinkkejä, jotka saattavat auttaa. Ota haltuun keinoja, joilla rauhoittelet itseäsi tarpeen tullen kokeessa tai sitä ennen. Aina näkee heitä, jotka selaavat hätääntyneenä miljoonasivuisia muistareitaan tasan kokeen alkuun saakka, mutta mikäs siinä, jos se auttaa. Mä kuitenkin jätin materiaalit tässä vaiheessa unholaan ja muun muassa tanssin ennen pääsykokeiden alkamista käytävällä. Toimi! Ja niin toimi aivotkin, kun fiilis oli mahdollisimman rento ja itsevarma.

'+ Luota itseesi ja TEE PARHAASI! 

59286138_2220316831349067_3650777237310930944_n

Tämän kuvan myötä haluan toivottaa sulle intoa viimeisten päivien pääsykoematkaan ja tottakai toivotan tsemppiä myös itse koitokseen! Lupaan, tämä on todellakin kaiekn vaivan arvoista!

p.s. koodilla psyka2019 saat -10% -alennuksen mun pääsykoetuotteista. Mun verkkokaupasta löytyy muun muassa monivalintakysymyksiä, joiden avulla ehdit vielä testata osaamistasi ja treenata pääsykoetta varten. Verkkokauppa löytyy täältä

Extramotivaatiota:

Mun verkkokauppa - psykologian pääsykoevalmennus

tiistai 12. maaliskuuta 2019

psykologia pääsykoevalmennus julia jokiniemi
Moikka! Mulla on uutinen, jonka haluan jakaa myös täällä blogissa! Päätin jatkaa viime vuonna aloittamaani psykologian pääsykokeisiin valmentavien tuotepakettien tekemistä, mutta tällä kertaa tuotteet voi tilata suoraan verkkokaupasta.

Ensimmäinen julkaisemani tuote on kuvassa näkyvä tilastomenetelmien tehtäväkirja. Tehtäväkirja sisältää 42 sivua, joissa on erilaisia kysymyksiä, taulukoita ja laskutehtäviä. Pakettiin kuuluu myös tehtäväkirjan vastausversio.

Verkkokauppaan täältä: https://holvi.com/shop/juliajokiniemi/

p.s. päivitän aktiivisesti sisältöä youtubeen, josta mut löytää kanavalta Julia Jokiniemi


Opiskelijan rahapäiväkirja - viikon kulut I Video

sunnuntai 27. tammikuuta 2019

opiskelijan rahapäiväkirja


Avoimen yliopiston abc - Psykologian opiskelu välivuonna I Video

sunnuntai 20. tammikuuta 2019

oma domain uusi ulkoasu

Planner flip through - Elämänhallintaa! I Video

49897129_2320379574849243_6592240200485699584_n

Bloggaajasta vloggaajaksi? I VIDEO

sunnuntai 6. tammikuuta 2019

IMG_4928
Noniin, missä mennään? Blogihiljaisuutta on takana jo reilu kuukausi.

Olen ollut jo useamman vuoden ajan vetelä bloggaaja, päivitellyt blogia ihan milloin sattuu. Siitä huolimatta olen pitänyt kynsin ja hampain kiinni rakkaasta harrastuksesta, josta on muodostunut vuosien saatossa jopa suuri osa identiteettiäni. Kerta toisensa jälkeen olen vakuutellut, että palaan  kyllä vielä jonain päivänä aktiiviseksi ja innostuneeksi bloggaajaksi, mutta toistaiseksi nämä päivät eivät ole olleet kovinkaan pitkiä. Olen kaivannut jo pitkään jotain uutta ja erilaista, tietämättä mikä se jokin oikein on. 

Jostain se sitten iski se inspiraatio. Yhtenä iltana tiesin tasan tarkkaa millaista sisältöä haluaisin jatkossa tuottaa ja mikä olisi siihen sopiva alusta. Mulle on pitkään yritetty myydä vloggaamista parempana harrastuksena kuin bloggaaminen, johon mä olen reagoinut jarruttamalla vastaan niin lujaa kuin suinkin. Nyt motivaation lähtiessä minusta itsestäni, vloggaaminen alkoi tuntua juuri siltä kortilta, joka mun tulisi sittenkin kääntää. 

IMG_4921
Päädyin vaihtamaan pääkanavani blogista youtubeen. Eli tästä lähtien panostan ensisijaisesti videoiden tekemiseen. Toki blogi jatkaa olemistaan ja todennäköisesti päivittelen tännekin jatkossa sisältöä ainakin videoiden ohelta. Katsotaan! Ajatuksenani on, että täältä blogista voisi jatkossa löytää kaiken mun tuottaman sisällön yhdestä paikasta. 

Vlogieni aiheet painottuu (mielen) hyvinvointiin. Haluan puhua muun muassa seuraavista asioista:
  • Psykologia, yliopisto, opiskelu, pääsykokeet
  • Hyvinvointi, elämänhallinta, unelmat, oman jutun löytäminen, tavoitteet
  • Stressin, ahdistuksen, jännityksen yms. hallinta
  • Raha, yrittäjyys

Youtubesta kanavani löytää nimellä Julia Jokiniemi
Olen aktiivinen myös instagramissa @jjjuliaeveliina


Kiitos valtavasti ihanista blogivuosista! Tämän postauksen kirjoittaminen tuntuu vähintäänkin oudon haikealta, vaikka en blogiani minnekään kankkulan kaivoon olekaan heittämässä. Näkemisiin, myös täällä! 

Postauksen kuvat: @deeveri777

Instagram @jjjuliaeveliina

© Fifty Ways. Design by FCD.