Mun sivuaineet

lauantai 1. syyskuuta 2018

julia

Psykologian opiskelijoiden keskuudessa ei ole mikään erikoisuus, että opintosuorituksia on alla jo ennen varsinaisten opintojen aloittamista. Kuulun itsekin tähän kastiin, sillä mulla oli paketissa jo muun muassa psykologian perus- ja aineopinnot ennen sisäänpääsyä (jos tämä kiinnostaa sinua lue postaus Miksi kannattaa opiskella avoimessa yliopistossa?). Kandin tekeminen fuksivuonna oli kuitenkin hitusen turhan extreme, joten ensimmäisen yliopistovuoteni kantava tavoite oli saada sivuaineet kasaan. Tutkintooni kuuluu siis joko kahden aineen perusopinnot tai yhden aineen perus- ja aineopinnot.

Palaan myöhemmin kertomaan teille muista sivuainevaihtoehdoista, mutta otetaan ensin tarkempi katsaus omiin valintoihini.

Kasvatustiede, 25 op

Kasvatustieteen valitseminen sivuaineeksi oli mulle simppeli valinta.  Mä oon pyöritellyt mielessäni ajatusta siitä, että haluaisin suorittaa opintojeni kylkeen mahdollisesti myös pedagogisen pätevyyden. Hakukelpoisuusvaatimuksiin kuuluu 15 opintopistettä kasvatustiedettä, joten halusin siksi suorittaa  nämä opinnot ihan vaikka varmuudenkin vuoksi. Lisäksi psykologin ammatissa uskon tekeväni töitä lasten ja nuorten parissa, joten uskon kasvatukseen ja koulumaailmaan liittyvän tietämyksen olevan joka tapauksessa ammatissani hyödyksi. Myös koulupsykologin ammatti on yksi minua kiinnostavista työnkuvista.

Kasvatustieteen opinnoissa käsitellään paljon koulumaailmaan ja oppimiseen liittyviä ilmiöitä ja sitä, miten ammattilainen voi tukea lasta tämän kehityksessä. Lisäksi opetussisältöön mahtui muun muassa tieteellisen tiedon ja oman ajattelun analysointia, oman asiantuntijuuden ja asiantuntijuuden ylipäätään pohdiskelua sekä juuri nyt esimerkiksi mediassa pinnalla olevia teemoja.

Monet kuvaavat kasvatustieteen perusopintojen aiheita vähän turhan yleismalkaisiksi ja tylsiksikin, mutta minulla oli kyllä kokoajan positiivinen suhtautuminen opintoihin. Toki opinnot olivat melko kevyet ja niiden suorittaminen oli nopeaa, mutta eihän se ole huono juttu ollenkaan. Uskon, että perusopinnot lähes aiheessa kuin aiheessa ovat vielä aika perustietoa.


Lasten ja nuorten psyykkinen hyvinvointi, 25 op

Toisen sivuainevalinnan kohdalla heittäydyin sen verran hurjaksi, että ostin itselleni sivuainekokonaisuuden Itä-Suomen avoimesta yliopistosta ja jouduin siitä siten myös pulittaa muutaman satasen (n. 300 euroa). Mun mielestä koulutukseen käytetty raha ei ole kuitenkaan yhtään hukkaan heitettyä, vaan ennemminkin hyvä sijoitus. Valitsin tämän sivuaineen, koska se oli kuin juuri tehty mun tulevia urahaaveita ja mielenkiinnonkohteita varten. 

Lasten ja nuorten psyykkinen hyvinvointi -opintokokonaisuus käsittelee todella monipuolisesti tämän ikäluokan elämään liittyviä asioita. Ihan vain muutamia mainitakseni opinnoissa  käsiteltiin seuraavia aiheita; itsetuhoisuus/viiltely/itsemurha, mediapelot, lasten traumat, koulukiusaaminen, erilaiset oppijat, biopsykososiaalinen kehitys, syrjäytyminen, sosiaaliset suhteet ja lapsiin kohdistuva väkivalta. Ainakin mulle nämä aiheet osuvat ja uppoavat. Opintojen luennot olivat todella informatiivisia ja asiantuntevia. Erityisesti pidin siitä, että tieteellisen tiedon tueksi kursseilla esitettiin paljon esimerkkejä sekä paljon konkreettisia vinkkejä erilaisissa tilanteissa toimimiseen. Tämän palopuheen jälkeen voittekin varmasti päätellä, että olen ollut aivan erittäin tyytyväinen näihin opintoihin ja voin ehdottomasti suositella näitä jokaiselle.

Tutustu opintoihin täällä
mun sivuaineet psykologia

Tuleva lukukausi tuo tullessaan kandidaatin tutkielman, jota parhaillaan aloittelen. Mun opintoihin olisi mahtunut vielä ylimääräinen sivuainekin, mutta päätin sen sijaan käydä vuoden aikana random kattauksen erilaisia kursseja (lisää psykaa, yrittäjyyttä, mahdollisesti johtamista..), joissa haluan tietyämystäni petrata. Ehkä näistä lisää myöhemmin!

Kuten lupailin, sivuaineista on tulossa ihanien psykaystävieni avustuksella toinen kattavampi postaus lähiaikoina. Pidä silmällä! 

2 kommenttia

  1. Moikka! Saan psykan perusopinnot ja tilastotieteen kurssin todennäköisesti valmiiksi vuoden loppuun mennessä/hieman ennen. Tämän jälkeen ehtisin töiden ohella tehdä noin 2-3 kurssia ennen pääsykoeurakan alkamista. Aloittaisitko aineopintoja, sivuainetta vai kävisitkö esim. Tieteen etiikan ja kieliopintoja?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka! Huikea tahti!

      Mä sanoisin ettei sun välttämättä kannata aloittaa aineopintoja, ellet ajatellut saada niitä loppuun ennen ensi vuonna toivottavasti alkavia yliopisto-opintoja (ehkä keväällä aikaa kannattaa käyttää ennemmin pääsykokeisiin valmistautumiseen). Sun on ehkä helpompi suunnitella ensi vuoden opinnot jos voit aloittaa aineopinnot yliopistossa nollista, etkä keskeltä. Ei tämäkään tietenkään mahdotonta ole!

      Suosittelen käymään pakollisia kieli- ja viestintäopintoja, jos tämä on mahdollista. Näihin kuuluu usein avoimessakin läsnäolollista opiskelua, joten selvitä kuinka tämä kohdallasi onnistuu. Mä pystyin tehdä näitä Etelä-Pohjanmaan opistolla. Tieteen etiikka on myös hyvä valinta.

      Jos kieli- ja viestintäopintoja on haastavaa tehdä niin sivuaineen tekeminen kuulostaa myös tosi hyvältä. Yliopistossa aloitellaan sivuaineiden opiskelu yleensä jo ensimmäisenä opiskeluvuotena, joten sivuaineopintoja tehtyäsi olisit tosi samassa pisteessä opintojen kanssa kuin ensimmäisen vuoden yliopisto-opiskelijat.

      Oikeastaan kuitenkin mitkä vain kurssit vie sua ainoastaan eteenpäin ja valitset mitä tahansa, yliopistossa voit muovata opintosi tosi joustavasti. Niinkuin mäkin esimerkiksi tein vuoden pääasiassa sivuaineita.

      Tsemppiä! <3

      Poista

Instagram @jokiniemijulia

© Julia Jokiniemi. Design by FCD.