Mun kosmetiikkajoulukalenteri + viime hetken kalenterivinkit

perjantai 24. marraskuuta 2017

Ystäväni Mira laittoi juuri viestiä ja ihmetteli, miksi ihmeessä blogiini on ilmestynyt kolme uutta, mutta erittäin keskeneräistä postausta eri joulukalentereista. Pari päivää sitten tosiaan kokosin innokkaasti joulukalenterikollaaseja, jolloin sovellus oli päättänyt julkaista kalenterit tänne suoraa ja yksitellen. Hupsista, pahoittelut pienestä mokasta. :D
Nyx kosmetiikkajoulukalenteri 2017Uudet silmälasit, uusi puhelin, uusi tietokoe ja itsenäisen opiskelijaelämän mukanaan tuomat kulut.  Tänä vuonna pohdin, pitäisikö tyytyä siihen euron suklaakalenteriin. Kahden kosmetiikantäyteisen joulun jälkeen tiedän kuitenkin kuinka paljon extrailoa kalenteri tuokaan tälläisen aikuiskokelaan lempikuukauteen. Ehkä näin onnitunut vuosi ansaitsee myös arvoisensa lopetuksen? Päädyin ostamaan kalenterin, kun löysin sen hyvästä alesta.

Kurkkaapa kokoavat postaukset aiempien vuosien kalentereista:
The body shopin joulukalenteri - hitti vai huti?
Tuotearvostelu: Loccitanen joulukalenteri
Nyx lippie countdown joulukalenteri blogiAikaisempien vuosien kalenterini sisälsivät paljon ihonhoitoon tarkoitettua tuotteita. En ole koskaan lämmennyt pelkästään meikkejä sisältäville joulukalentereille. Tänä vuonna tein poikkeuksen sääntöön ja hankin Nyxin Lippie Countdown -kalenterin, joka onkin sitten sataprosenttista huulimeikkiä. Joulukuussa selviää, oliko huulimeikkikalenteri hitti vai huti.

Tilasin kalenterini Cocopandalta, jossa se oli myynnissä lähes 10 euroa halvemmalla kuin esimerkiksi Sokoksella. Tällä hetkellä kalenteri näyttäisi maksavan heillä 45,50 €. Linkki tuotteeseen TÄSSÄ.
 Meikkijoulukalenteri blogiTänäkin vuonna esittelen kosmetiikkajoulukalenterini sisältöä somessa. Tarkoituksenani on avata päivittäin joulukalenterin luukku instastoryssa tai snapchatissa (@jjjuliaeveliina). Tuttuun tapaan postailen kalenterista myös blogissa.

Oletko sä vielä toistaiseksi ilman omaa kosmetiikkajoulukalenteria? Edellisinä vuosina kalenterit on viety käsistä, mutta tänä vuonna kysyntään on selvästi osattu vastata paremmin. Huippuja kosmetiikkakalentereita on siis vielä tarjolla ja mikäs sen parempi päivä on sellainen hankkia kuin Black Friday. Tässä viime hetken vinkit.
joulukalenterit 2017 The Body Shopin kaikki kolme kalenteria on edelleen saatavilla TÄÄLLÄ *. Black Friday -alena Deluxe -kalenterin (toisiksi kallein kalenteri) hinta on laskettu sadasta eurosta 79 euroon. 
Lumenen suositun kalenterin voit löytää vielä Sokoksen myymälöistä.
Nyxin Lippie Countdown kalenterin löydät TÄÄLTÄ. Black Friday alennuksessa se maksaa 45,50 €.
L'occitanen ihanaksi todettu kosmetiikkakalenteri löytyy TÄÄLTÄ*. Hinta on alle 50 €. Loppuunmyyty
Clarinsin kalenteri löytyy vielä TÄÄLTÄ*.

Joko sulla on joulukalenteri hankittuna? Hankitko suklaakalenterin vai hemmotteletko itseäsi jollain erikoiskalenterilla?


*=affiliate-linkki

16 kommenttia

  1. Multakin löytyy tämä kalenteri!! :) Ainoa "miinus" oli se, kun tässä on tosiaan kaikki sävyt kerrottuna jo valmiiksi takana :( Itse olisin halunnut yllättyä oikeasti joka luukun kohdalla! Mutta toisaalta, mitäs menin ne sieltä lukemaan :D Ja ymmärrän kyllä, että osalle on tärkeääkin minkälaisia sävyjä kalenterista paljastuu :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee, kiva kuulla! <3 Tosi monessa kalenterissa on takapuolella lueteltuna ja jopa kuvien kera tuotteet. Tän takia en katsonut tämänkään kalenterin taakse ollenkaan! :D Jotku tosiaan haluaa tietää, mitä kalenterista löytyy!

      Poista
  2. Mie bongasin Lumenen kalenterin Carlsonilta ja vähän yllätyin, kun se oli siellä kympin halvempi, kuin Sokoksella :D Yleensä Carlsonilla on hitusen kalliimpaa.

    VastaaPoista
  3. Itsekin hommasin tuon Nyxin joulukalenterin enkä malta odottaa, että ensimmäisen luukun saa avata viikon päästä! 😍

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee huippua että sultakin löytyy tää kalenteri! Niin jännää! :O<3

      Poista
  4. Mulla löytyy Body SHopin kalenteri! Ja vaikka oonkin katsonut siitä unboxing-videon kuukausi sitten, en malta millään odotta että pääsen avaamaan luukkuja! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla oli kerran TBS:n kalenteri ja se oli kyllä niin huippu! Toivottavasti tykkäät kalenterista! <3

      Poista
  5. Mä niin haluaisin tuon Nyxin kalenterin, se vaikuttaa niin ihanalta näin huulipunien suurena kuluttajana! *.*

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin suurkulutan huulipunia ja juurikin Nyxistä oon tykännyt hirmuisesti. Suuret odotukset tätä kalenteria kohtaan! :O<3

      Poista
  6. Mulla on sama kalenteri kuin sulla, itseasiassa just tänään kävin noutamassa sen postista! :D Innolla oottelen, että pääsen avaamaan ensimmäisen luukun! Mietin pitkään aikaan tuon Nyxin ja Body Shopin kalenterin välillä, mutta lopulta hinta ratkaisi. Jospa sitä sitten ensi vuonna kokeilisi sitä Body Shopin kalenteria. Viime vuonna mulla oli Essencen joulukalenteri :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi huippua! <3 Mä rakastin niin paljon TBS:n kalenteria, ettei muut kalenterit pysty helpolla pistää paremmaksi. Hinta kyllä kirpaisee! :S Mutta kokeile ihmessä ensi vuonna!

      Poista
  7. Itse ostin vihdoinkin Body shopin joulukalenterin, niin monta vuotta sitä mietin :D Tää Nyxin kalenteri olisi ollut myös mielenkiintoinen, mutta käytän aika harvoin huulimeikkejä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uskon, että teit todella hyvän ostoksen! Mun mielestä tuo on kyllä kalentereiden kingi! <3

      Poista
  8. Mä tilasin Essencen joulukalenterin, ei oo vaan vielä tullut 😊

    hhedes.blogspot.com

    VastaaPoista
  9. Multakin löytyy tuo NYX:in kalenteri (ja viime vuonna tosiaan myös Loccitane!) ja lisäksi tietty lemppari salmiakkikalenteri ♥︎

    VastaaPoista

Instagram @jjjuliaeveliina

© Fifty Ways. Design by FCD.