Oikeat kuulumiset

Mitä minulle oikeasti kuuluu? Vastaan, hyvää ja huonoa. Välillä nuo tuntemukset vuorottelevat kuin yö ja päivä, kun taas seuraavassa hetkessä ne ovat kietoutuneet toisiinsa kuin siamilaiset kaksoset. Jokainen elokuu on uuden alku. Se on minulle sitä enemmän kuin kymmenen uutta vuotta yhteensä. Elokuuhun, uuden alkuun, kuuluu lähes poikkeuksetta haikeus jostain menneestä, mutta samalla myös kärsimättömänä rinnassa pamppaileva odotus tulevaa kohtaan. Tänä vuonna nuo tunteet ovat erityisen korostuneessa merkityksessä, kun katselen edessäni olevaa tyhjää valkoista paperia. Se paperi kuvaa tulevaa vuotta, tulevaa elämääni. En kuitenkaan tiedä mihin laskisin kynäni ja mistä lähtisin paperia täyttämään. Olen ensimmäistä kertaa ehkä vähän hukassa.

Tähän asti elämäni on noudattanut varsin suoraviivaista kaavaa, joka on kulkenut läpi peruskoulun ja lukion, horjahtamattomana pysynyt omalla tarkasti suunnitellulla polullaan. Kaikki pysäkit ovat olleet suopeita tahdolleni ja se on sopinut minulle paremmin kuin hyvin. Elämä on ollut helppoa. Nyt kuljettaja mitä ilmeisemmin kuitenkin päätti, että on minun vuoroni suistua viitoittamattomille metsäreiteille ja ottaa vastaan hieman takapakkia. Tunnen, että mua tällä hetkellä koetellaan, ihan ansaitustikin tosin. Järki sanoo, että pysähdy nyt hyvä ihminen hetkeksi paikoilleen ihastelemaan näitä ainutlaatuisia maisemia. Mutta minä sen sijaan kärsimättömänä yritän survoa palasia palapeliin, vaikkeivät ne selvästikään loksahda paikoilleen.

Ehkä suurin päänvaiva tällä hetkellä on opiskelupaikka, jota ei siis ole. Ei minua haittaa, etten tänä vuonna päässyt kouluun, mutta väistämättäkin ajatus karkaa tulevaisuuteen. Ja tulevaisuus, piru vie, se osaa olla kaikista pelottavin ja epävarmin. Mitään kun ei voi tietää etukäteen. Levottomat ajatukset ja mieltäni piinaavat kysymykset ovat niin monimuotoisia, etten osaa niitä yrityksistäni huolimatta pukea sanoiksi. Jokatapauksessa minulla on vielä päätöksiä tehtävänä ja jotain kovin tärkeää on vielä oivaltamatta.

Tällä hetkellä on jokseenkin sellainen olo kuin en pääsisi elämässäni eteenpäin. Vaikka toisaalta tällä hetkellä edessäni on enemmän avoimia ovia kuin koskaan aikaisemmin. Olen yhtäaikaa kauhuissani kuin myös innoissani uudenlaisesta vapaudesta. Tasapainon löytämiseen voi mennä vielä tovi.

Yksi suuri muutos tulee koskemaan parisuhdettani, sillä se on muuttamassa muotoaan kaukosuhteeksi. Välissä on 300 kilometriä. Valtterilla alkaa koulu Raumalla, jonne kulkuyhteydet ilman autoa ovat hatarat. Puolen vuoden ajan pystyn viettämään tuolla suuren osan ajastani, mutta sitten peliin tulee luultavasti valmennuskurssit ja yksi mahdollinen opiskelupaikkakuntanikin on toisella puolella Suomea. (:D) En ole aikaisemmin osannut tätä liiallisuuksiin murehtia, mutta yhtäkkiä muuttopäivän lähestyessä tilanne muuttuu todellisemmaksi. Tietysti mulla on samaan aikaan suuri osa elämästä myös täällä Etelä-Pohjanmaalla ja kieltämättä Rauma ei lämmitä sydäntäni kovinkaan paljoa. Olen kyllä luottavaisin mielin meidän tulevaisuuden kanssa, mutta tottahan tämä on epämukava tilanne vuoden yhdessäasumisen jälkeen. Ja kuten arvata saattaa, tämä on yksi painavista asioista, joka seisoo opiskelupäätösteni ja työhakujen edessä.
Postaus karkasi totisesti käsistä murheiden maailmaan, vaikka kerroinhan minulle kuuluvan hyvääkin. Osa minusta tietenkin myös nautiskelee tämän elämäntilanteen tuomista haasteista ja puskee täysillä eteenpäin. Vaikka opiskelupaikaton olenkin, en ole silti joutunut luopua itse opiskelusta - päinvastoin. Kiitos sinulle avoin yliopisto, joka tuot edelleen älyä elämääni. Elokuun aikana olen ehtinyt kerryttää tililleni jo melkein viiden opintopisteen verran neuropsykologiaa ja ensimmäinen etätenttikin on napinpainalluksen päässä. Rauman solvaamisesta huolimatta olen salaisesti myös hieman innoissani täysin ventovieraasta kaupungista. Ehkä Valtterin ollessa koulussa voin tehdä omia tutkimusmatkojani uusilla kaduilla ja ehkä pian ne alkavat tuntua jopa kotoisilta.

Olen myös pitkään haaveillut aloittavani uuden harrastuksen, kuntonyrkkeilyn. Kuin taikasauvan heilautuksesta siihen tarjoutuu nyt mahdollisuus, mikäli kahden kaupungin väliä matkustavana saan sen jotenkuten onnistumaan. Tälläisiä pieniä mahdollisuuksia on jokapuolella. Lisäksi varattiin perheen ja pienen sukulaisporukan kanssa syyslomalle matka Rodokselle, joka tietysti tuo oman auringonpaisteensa, valopilkkunsa, syksyn hämärään.

Näin, kuten näette, elämä on välillä monimutkainen verkko hyvää ja pahaa, mahdollisuuksia ja umpikujia. Joskus tuo kaikki kaatuu päälle, mutta onneksi aina on olemassa myös positiivisia ajatuksia ja toivoa. Joskus omat murheet tuntuvat säälittävän pieniltä ja vähäpätöisiltä muiden rinnalla, mutta ne ovat silti aina yhtä todellisia. Tässä minullakin on vielä rutkasti opittavaa, mutta ehkäpä voin samalla opettaa myös teitä aitojen ja kiillottamattomien ajatusteni kautta.

"Have faith in your jorney. Everything had to happen exactly as it did to get you where you're going next." -Mandy Hale