Psykologian pääsykoevaatimukset julkaistiin! - ajatuksia?

perjantai 2. marraskuuta 2018

45175
Kirjoitin keväällä postauksen pääsykoeuudistus - järjetön uhka nuoren hyvinvoinnille. Postauksella ajoin takaa lähinnä sitä, että yo-tulosten merkityksen kasvaessa paineita kärrätään vain aikaisempaan vaiheeseen. Eli lukiolaiselle, joka tuli perseen alla yrittää löytää sen oman juttunsa tehdäkseen oikeita ratkaisuja opintojensa suhteen. Edelleen, pääsykokeet muutoksineen kirvoittavat minussa tuhat ja yksi ajatusta.

Heräsin tänään tietoon siitä, että psykologian pääsykoevaatimukset olivat pamahtaneet Opintopolkuun. Johan niitä onkin jo spekuloitu ja odoteltu kuin kuuta nousevaa. 

Psykologian pääsykokeiden rakenne pähkinänkuoressa:
-  Psykologiaa opettavat yliopistot toimivat yhteistyössä: Helsingissä, Turussa, Tampereella, Itä-Suomessa ja Jyväskylässä tulee olemaan sama pääsykoeaineisto ja sama pääsykoe. 
- Soveltuvuuskokeet poistuivat lopuistakin yliopistoista.
- Valintakokeiden ennakkomateriaali julkaistaan kuukausi ennen valintakoetta. Aineisto voi sisältää myös englanninkielisiä tekstejä. Lisäksi kokeessa saatetaan jakaa materiaalia, esimerkiksi taulukoita ja kaavoja, joita tarvitaan tehtävien ratkaisemissa. 
- Kokeessa voi olla niin monivalintakysymyksiä kuin muitakin tehtäviä. Kysymykset mittaavat myös soveltamis- ja tulkintakykyä. Laskutehtäviä varten käytössä on perustaskulaskin, joka jaetaan kokeessa.
- Yo-kirjoitusten pisteytys on muuttunut. Opiskelijat valitaan yhteispisteiden tai valintakoepisteiden perusteella. Katso yliopistokohtaiset luvut Opintopolusta.

Muutos - uhka vai mahdollisuus? 

Muutos, suuntaan tai toiseen, saattaa tuntua uhkaavalta. Valitsemme usein mieluummin tutun ja turvallisen, vaikka muutos saattaisikin tuoda jotain parempaa elämäämme. Pääsykokeet eivät ole asianomaisille mitenkään pieniä ja merkityksettömiä juttuja, joten tottakai muutokset niissä herättävät suuriakin tunteita. Pelkoa, epätoivoa, ahdistusta? Ehkä myös riemua? Pidä mielessäsi, että kaikki muutkin hakijat ovat samassa tilanteessa.

Mahdollisuuksia?
Vaikka olenkin harannut vastaan monessa pääsykoeuudistukseen liittyvässä asiassa, on tässä muutoksessa mielestäni paljon hyvääkin. Mielestäni yliopistojen yhteistyö voi olla mahdollisuus. Omana hakuaikanani keskitin resurssini vain yhden yliopiston pääsykokeisiin valmistautumiseen ja näin ollen suljin itseltäni varavaihtoehtoja. Toki mietin, nostaako tämä muutos pisterajoja entisestään?

Kuukauden intensiivinen valmistautumisaika on mielestäni muutos parempaan etenkin abeja ajatellen. Aikaisemmin pääsykokeisiin valmistautuminen on vaatinut parhaimmillaan monen kuukauden pituisen lamaantumisen muilla elämän osa-alueila. Tämä lisää mielestäni sitä tasa-arvoa, mitä uudistuksella on lähdettykin hakemaan. 

Uhkaa?
Yo-pisteiden osalta tilanne ei ole mielestäni ihan niin paha kuin pelkäsin. Pelkällä valintakokeella pääseminen ei ole vielä toivotonta. Ihmettelen kyllä hieman luonnontieteiden painotusta. Mitä esimerkiksi fysiikka tekee lähes listan kärkisijoilla? Kurjaa, että nykyiset abit tai jo kirjoittaneet eivät osanneet varautua tähän.

RIP soveltuvuuskokeet. Tää on mulle edelleen henkilökohtainen järkytys. Tottakai soveltuvuuden arvioiminen luotettavasti ja reilusti on hankalaa. Siitä huolimatta olen todella surullinen siitä, että psykologian alalle pääsyssä vaikuttaa enemmän se, handlaatko matematiikan laskut kuin se, oletko sosiaalisesti taitava ja ns. oikeista syistä motivoitunut alalle. Toki tälläisten juttujen mittaaminen on hankalaa, mutta suututtaa ylipäätään koulu- ja pääsykoemaailman kapeakatseisuus mitä tulee taitoihin ja osaamiseen. Olisi edes se haastattelu. 

Mun mielestä opintopolun teksti jätti hieman ympäripyöreän vaikutelman tilastomatematiikan osalta. Mitä ilmeisemmin matikkaa kannattaisi alkaa opettelemaan jo aikaisemmin. Mutta mistä ja miten paljon? Mielestäni etenkin ensi kertaa hakevan on vaikea orientoitua asiaan näillä tiedonmurusilla. 

psykologian opiskelija pääsykoeuudistus blogiMitä mieltä sinä olet psykan uusista pääsykoevaatimuksista?

p.s. tuleva hakija, näiden tietojen perusteella tulkitsen, että parasta mitä voit tehdä on perehtyä jo etukäteen tilastotieteeseen. Kurkkaa esimerkiksi vanhat pääsykoekirjat ja lukion tilastot- ja todennäköisyydet. Myös avoimen yliopiston kurssi (tilastotieteen perusteet) saattaa olla avuksi!

p.s. haluatko lisälukemista? Kurkkaa mun pääsykoepostaukset & alan opiskeluun liittyvät postaukset.

3 kommenttia

  1. Itsellä tällä hetkellä abivuosi lukiossa menossa ja en tiedä itkisinkö vai nauraisinko nähtyäni uudet valintaperusteet varsinkin tuon yo-kokeiden pisteytyksen osalta :D itsehän kirjotin nyt syksyllä biologian ja terveystiedon, vaihtelevalla menestyksellä: alustavasti bilsasta B (koe oli todella yksipuolinen ja vikoina viikkoina ennen koetta ei tullut juuri luettua, joten ei tullut yllätyksenä) ja terveystiedosta E. Ens keväänä ois tarkotuksena kirjoittaa psykologia, lyhyt matikka, enkku ja äidinkieli, mutta nää pisteytystaulukot nähtyäni meni kyllä motivaatio... tiedän etten mikään L:n tyttö ole, ja se E ja M:kin vaatii todella kovaa työtä, mutta vaikka saisinkin E:n paperit, niin ei siitä olisi mitään hyötyä kun fysiikan/historian ja pitkän matikan kirjoittajat vie ne todistuspaikat...

    Ja koska kuulun tähän ikäluokkaan, joka kirjoittaa kaikki yo-kokeet sähköisesti, niin en usko, että pääsykokeissa osaan vääntää paperille mitään taulukoita tai käyttää edes taskulaskinta, kun olen nää 3v nyt opetellut laskemaan kaiken koneella laskinohjelmalla

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosi harmi kuulla! Mua harmittaa ihan älyttömästi just kaikkien abien puolesta, koska ette te oo voineet tietää, että tälläistä on tulossa. Ja käytännössähän nämä jutut pitäisi tietää siellä lukion ykkösellä, jotta osaisi valita oikeita kursseja. Mäkin lukiossa jätin esim. heti pitkän matikan pois ja matikkaa en kirjoittanut ollenkaan. Loppujen lopuksi en näillä ei ollut mitään väliä, sillä pääsin valintakokeen pisteillä sisään.

      Onneksi ainakin vielä toistaiseksi alalle voi päästä myös pelkällä valintakokeella ja silloin ei yo-tuloksista tarvi juurikaan murehtia! Eli suosittelen panostamaan valintakoemateriaalin ja tilastomatematiikan haltuunottoon ja myöskin laskimella laskemisen treenaamiseen! Nuo kaikki voi kyllä oppia!

      Valtavasti tsemppiä! <3

      Poista
  2. Heippa! Oon ite hakemassa nyt tänä keväänä toista kertaa psykalle osittain tarkoituksenmukaisen välivuoden jälkeen. Viime keväänä kävin Tampereella ja Jyväskylässä pääsykokeissa "tutkimassa tilannetta".
    Mun mielipide tästä uudistuksesta on pääosin positiivinen, sillä yhteinen pääsykoe antaa paljon paremmat mahdollisuudet valmistautua pääsykokeeseen sulkematta muita yliopistoja pois (Ahdistuin ajatuksesta, että pitäisi valita vain yksi hakukohde). Toki nähtäväksi jää miten tämä vaikuttaa pisterajoihin, kuten sanoit.
    Tilastomatematiikan osalta ymmärsin yliopistojen päätöksen sillä, etteivät ne halua rajoittaa oppiateriaalia vain yhteen kirjaan, kun vaihtoehtoja on useita. Edellisinä vuosinahan eri "pääsykokeisiin" oli eri matikan kirjat pääsykoemateriaalina, joka oli aivan typerää, jos haki useampaan paikkaan (en ostanut erikseen Jyväskylän materiaalissa mainittua teosta ja pääsykokeessa kysyttiin kyseisestä kirjasta tilastomatematiikkaan suoraan liittymätön kysymys, johon ei pystynyt vastaamaan lukematta juuri sitä kirjaa).
    Kuitenkin suosittelen ostamaan jonkun tilastomatematiikan oppikirjan opiskelua varten, jotta osaa opiskella oikeita asioita, koska en usko tilastoiden osuuden ainakaan vähenevän yhteisessä kokeessa.
    Olen samaa mieltä, että opintopolussa ei ole riittävää tietoa tilastotieteen vaatimuksista ja sinne olisi voitu vaikka listata mahdollisia oppikirjavaihtoehtoja hakijaa helpottamaan.

    VastaaPoista

Instagram @jjjuliaeveliina

© Fifty Ways. Design by FCD.