Mielipide psykologian pääsykoeartikkeleista

perjantai 13. huhtikuuta 2018

Jonkinsorttinen pääsykoehuuma on jälleen laskeutunut pienoiseen kotooni. Täytyy välillä muistutella itseään siitä, etten oikeasti tälläkertaa kilpaile mistään tai minkään kanssa, enkä osallistu pääsykokeisiin. Koulupaikka on jo napattu. Tällä kertaa pääsykoeartikkeleiden lukeminen kuului osaksi yritystoimintaani. 

Sain vihdoin viimeisenkin pääsykoeartikkelin haltuuni ja myös niistä kokoamani monivalintapaketti odottaa valmiina julkaisuaan (palaan asiaan huomenna!). Päällekäin olevien opintojen lisäksi työtäni ehti haastaa jonkinsortin vatsatauti, ehkä norovirus, jonka ansiosta kaveerasin töiden sijasta vessanpöntön kanssa  aivan liian monta päivää. Jos jotain positiivista, niin ainakin tuli toteutettua luonnonmukainen detox-kuuri kevään alkajaisiksi.

Postauksen syvin idea oli analysoida tämän kevään (jyväskylän) psykologian pääsykoeartikkelit rankalla kädellä. Annan siis palaa!

Materiaalit löytyy TÄÄLTÄ.
fifty ways psykologia pääsykoe artikkeli

Ensivaikutelma & yleisiä ajatuksia vuoden artikkelipläjäyksestä

  • Artikkeleita on jopa puolet vähemmän kuin aikaisempina vuosina. Toki lyhentynyt lukuaika antoi jo osviittaa kevyemmästä setistä, mutta karsitiinko artikkelien määrää liiankin reippaalla kädellä? 
  • Artikkelien olemus on erilainen kuin aikaisempina vuosina. Olin todella hämmentynyt siitä, että mukana oli vain yksi varsinainen tutkimusartikkeli. Viime vuosina monet päällekkäiset tutkimusartikkelit numeroineen, menetelmineen, rajoituksineen menivät helposti sekaisin ja tarjosivat siksi haastetta. Useimmat artikkelit ovat hyvin kuvailevaa ja helppolukuista tekstiä.
  • Minä ja opiskelukaverini olemme spekuloineet kuinka artikkelien määrän ja laadun muutokset vaikuttavat kokeessa. Tottakai pienempi määrä helpompaa materiaalia on helppo ottaa haltuun lyhyessä ajassa ja konkari pääsykoelukija varmasti huokaiseekin helpotuksesta. Nousevatko pisterajat jälleen? Millä hakijoita erotellaan? Lisääntyykö matematiikan painotus? Ennustan erottelevia, vaikeita ja jopa pikkutarkkoja kysymyksiä. 
  • Artikkelit sisälsivät minusta kuitenkin todella mielenkiintoista ja hyödyllistä tietoa! Niiden opiskelu on paljon mielekkäämpää kuin esimerkiksi miljoonan tutkimusartikkelien opiskelu olisi ollut. Kyllä näistäkin silti haastetta riittää!

fifty ways psykologia pääsykoe artikkelit


Oma TOP-lista

1. Yksin jääminen satuttaa - katsaus kokeelliseen ostrakismitutkimukseen (Syrjämäki, Lyyra ja Hietanen) - Mielestäni tämän artikkelin lukeminen oli suorastaan koukuttavaa ja se herätti minussa paljon ajatuksia. Ostrakismi tarkoittaa sosiaalista hyljeksintää, jonka ilmiö koskee myös esimerkiksi tuntemattoman katseen välttelyä hississä, avioeroa ja kurituskeinona käytettyä jäähyä. Artikkelissa kerrotaan tutkimustietoon pohjautuen erittäin mielenkiintoista tietoa ostrakismin vaikutuksista. Suosittelen tätä artikkelia luettavaksi ihan jokaiselle!

2.  Aivojen keskeiset rakenteet kognitiivisissa ja psyykkisissä toiminnoissa (Jehkonen ja Saunamäki) - Neuropsykologia ei ole vahvinta osaamistani, mutta neuropsykologian aiheet (ja etenkin pääsykoeartikkelit) ovat olleet vuosi toisensa jälkeen mun suosikkeja. Mielestäni tämä artikkeli oli todella selkeästi kirjoitettu ja se tarjoaa todella tärkeää tietoa aivojen rakenteista. Toivon, että olisin itsekin lukenut artikkelin ennen yliopistoon pääsyä.

3.  ReadAll-peli - digitaalinen apu lukutaidon varhaiskehityksen tukemiseen ja arviointiin (Nieminen, Hautala, Heikkilä, Rantanen, Latvala ja Richardson) - Tämä artikkeli nousi suosiooni pääasiassa siksi, että se oli sisällöltään ja luettavuudeltaan mielestäni todella helppo ja kevyt. 

4. Uudet lupaavat työhyvinvointi-interventiot (Lappalainen, Lappalainen, Puolakanaho, Salonen ja Hyvönen) - Haha, jätin tämän artikkelin viimeiseksi, koska se ei vaikuttanut yhtään kutsuvalta. Työ- ja organisaatiopsykologian aiheet eivät yleensä ole minuun niin kolahtaneet ja tällä oli pituuttakin kuin millä. Olen kuitenkin viime aikoina ollut hyvinkin kiinnostunut mindfulnessista, HOTista, luonnon hyvinvointivaikutuksista ja verkkointerventioista. Ja tässähän näitä tuli! Todella vakuuttavaa luettavaa.

5. Psykologian ensimmäisestä oppituolista 80 vuotta (Pulkkinen) - Tässäpä vasta yllättävä artikkeli! Olisiko tähän tarkoitus suhtautua kuin historian oppikirjaan? Sinänsä vuosilukupainotteisen tiedon pänttäys on kuivaa. Pidin kuitenkin artikkelista siksi, että artikkelissa vilahtavat tutut nimet ja myöskin artikkelin kirjoittaja Lea Pulkkinen on ihailtava henkilö.

6. Väkivaltatyö miesten kanssa (Holma ja Nyqvist) - Tämä artikkeli oli ennakkosuosikkini, sillä väkivalta aiheena on valtavan mielenkiintoinen. Mä koin tämän artikkelin kuitenkin lähes koko listan vaikeimmaksi luettavaksi ja opittavaksi, sillä se sisältää ties minkämoista listaa, historiointia, ja interventiota.

7. Uupumusasteisen väsymyksen pysyvyys kahden vuoden aikana: yhteydet työstä palautumiseen vapaa-ajalla (Kinnunen, Feldt, Korpela, Mauno ja Sianoja) - Tämä artikkeli ei aiheuta tuntemuksia suuntaan tai toiseen ja päätyi siksi viimeiseksi. Vastaavanlaisia tutkimusartikkeleita on ollut pääsykoemateriaalina vuodesta toiseen.

Kurkkaa ihanan ystäväni Katan psykablogista hänen analyysinsa ja top-listansa artikkeleista. Linkki blogiin tässä.

Ihanaa viikonloppua! 



Lähetä kommentti

Instagram @jjjuliaeveliina

© Fifty Ways. Design by FCD.