Musta tuli yrittäjä

lauantai 3. maaliskuuta 2018

tilastomatematiikka pääsykoe toiminimi yrittäjä blogi psykologia
Tiivistelmänä, menin ja perustin toiminimen. 

Käsittääkseni toiminimet ovat enemmän sääntö kuin poikkeus, jos puhutaan rahaa tekevistä bloggaajista ja vloggaajista. Mullakin on mennyt osa yhteistyöstä likoon ihan sillä, ettei mulla ole laskutusmahdollisuutta. Toki laskuttaminen on ilmeisesti mahdollista myös kevytyrittäjänä ja muutenkaan vielä blogiharrastus ei saanut mua laittamaan toiminimeä vireille.

En ole koskaan osannut sen kummemmin ajatella yritystoimintaa omaksi jutukseni, vaikka mun päässä on kyllä kuhissut erilaisia bisnesideoita lapsesta asti. Viime keväänä pääsykokeisiin valmistautuessani mielessäni pyöri jälleen yksi extramotivaattori; jos nappaisin koulupaikan, voisin seuraavana keväänä itse astua jopa pääsykoebisneksen toiselle puolelle. Huomasin, kuinka suuri kysyntä pääsykoevalmennukseen liittyvillä palveluilla oli ja itsekin paasasin niihin rahaa menemään erittäin huolellisesti. Jos johonkin kannattaa rahaa sijoittaa niin ehdottomasti opiskelupaikkaan ja ammattiin. Kyllä se raha sieltä sitten palaa bomerangina kotiin.

Mistä yritykseni kanssa sitten aloitan? Toteutan tänä vuonna psykologian pääsykokeisiin liittyviä tehtäväpaketteja myyntiin, aloittaen tietysti tilastomatematiikasta. Uskon, että etunani on omakohtainen ja tuore kokemus psykologian pääsykokeista. Tiedän, minkä tyylisistä kysymyksistä koe on rakentunut ja tiedän, kuinka tuosta kokeesta mennään kirkkaasti läpi. Näitä vinkkejä ja sataprosenttista tukea haluan myös tarjota asiakkailleni. Haluan ihan konkreettisesti, inhimmillisenä ihmisenä, seisoa viittomassa tietä psykalle. Mielenkiinnolla otan selvää, onko tälläiselle vielä markkinarakoa, vai luottaako ihmiset isoihin yrityksiin. 

En tiedä (kuten eivät muutkaan yrittäjät varmasti tässä vaiheessa) onko yritykseni minkäänmoinen rahasampo, mutta minusta on mielenkiintoista kurkkia yritysmaailmaan ihan vaan kokemuksenkin vuoksi. Puhdasta pientä sivubisnestähän tämä on, sillä pääsykokeiden kulta-aika on hyvin pieni siivu vuodesta. Mutta ainakin saan tästä eväitä johonkin tulevaisuuden mahdollisiin yrityskuvioihin. Mielestäni tällainen pieni repäisy sopii loistavasti opiskelujen ohelle ja alustavasti suosittelen toiminimeä erityisesti opiskelijoille. 

Ja tästä päivästä lähtien multa löytyy psykan tehtäväpaketteja TÄÄLTÄ. Nyt jää nähtäväksi, mihin suuntaan toimintani tästä liikkuu. Opittavaa, ideoitavaa ja kehitettävää mulla ainakin toistaiseksi riittää. Teidän kiinnostuksen mukaan voin höpötellä toiminimeen liittyvistä asioista myöhemmin enemmänkin. 

Kiitos, että jaoit kanssani uusimman elämänkäänteeni! Mitä ajatuksia postaus sussa herätti?

11 kommenttia

  1. Onnea uudelle yrittäjälle! Mua ainakin kiinnostais kuulla toiminimestä ja yritysjutuista jatkossakin, joten kirjoittele ihmeessä niistä lisää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Kiva kuulla, postaan ehdottomasti noista enemmän!

      Poista
  2. Postaus herätti kauhun tunteita kun näin nuo post it-laput :D Oon aivan toivottoman huono yhtälöissä ja matikassa. Oon miettinyt että tilastotieteiden peruskurssi olisi monella tapaa hyödyllinen kun olen opiskellut jonkun verran ekonomiaa tai jos akateeminen tutkimus kiinnostaisi tulevaisuudessa, mutta en kyllä tiedä uskallanko enkä missään nimessä halua päätyä alalle missä tollasia kaavoja pitäis käyttää ja muistaa!
    Mutta siis, onnea toiminimen johdosta! Toivottavasti opiskelemaan pyrkivät löytää sun tuotteet. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, uskon että nämä aiheuttaa kauhua ainakin monissa! :D Olin järkyttynyt siitä, että mun täytyi päntätä matikkaa päästäkseni psykalle, mutta onneksi tilastomatematiikka käy munkin järkeen. Oon tehnyt myös tilaston peruskurssin ja siitä oli kyllä hurjan paljon hyötyä, suosittelen!

      Kiitos paljon! <3

      Poista
  3. Paljon onnea uudesta toiminimestä! Toi homma kuulostaa kyllä tosi mielenkiintoiselta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! <3 Tää on kyllä todella mielenkiintoista!

      Poista
  4. Mä luotan paljon enemmän niihin, jotka tietävät pääsykokeen kysymyksistä ja ovat käyneet itse läpi tämän prosessin. Itse ostin juuri Psykalle.fi:ltä pari pakettia Joensuun kokeeseen ja omasta mielestäni rahat menivät täysin hukkaan psykan osalta. Kysymykset olivat aivan erilaisia kuin oikeassa pääsykokessa. Käytännössä Psykalle.fi-kokeet sisälsivät paljon kysymyksiä, joissa vaan kysyttiin henkilöiden tai tutkijoiden nimiä. Itse pääsykokeessa ei viime keväänä kysytty yhtään tälläistä kysymystä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon kommentistasi!

      Kiva kuulla, että luotat kokemukseen! Itsekin luotin enemmän sellaisten henkilöiden kysymyksiin ja muuhun, jotka tunsivat kokeen rakenteen (eli käytännössä olivat läpäisseet kokeen tai vähintäänkin käynyt tekemässä sen). Aina valmennuspaketeissa ei oikeastaan edes tiedä, kuka kysymykset on laatinut.

      Olen itsekin testannut muutamankin firman monivalintapaketteja. Jyväskylän kokeissa psykologian osuuksissa on välillä kysytty tutkijoiden nimiä (kenen mielipide mikäkin asia on ollut) tai nippelitietoa vähemmän tärkeistä numeroista, mutta tällaisia kysymyksiä on ollut loppujen lopuksi todella vähän. Harmi, ettei viime vuoden paketit vastanneet oikeaa koetta. :/

      Poista
  5. Enpä tiedä mitä mieltä olen tälläisestä yritystoiminnasta. Pääsykokeiden kun tulisi olla tasa-arvoiset kaikille, ja mielestäni pääsykoemateriaalipaketeilla rahastaminen kuulostaa aika epäeettiseltä. Varsinkin kun yliopiston oma kanta pääsykoebisnekseen on melko kielteinen. Toisaalta hyvä, että kalliiden valmennuskurssien tilalle tulee myös tälläisiä halvempia vaihtoehtoja. Kun esimerkiksi Eximian sivuja selailee, niin hirvittää lukea valmennuskurssien hintoja ja nähdä että ne pyörivät useissa sadoissa euroissa - jopa melkein tuhannessa. Ehkä kilpailu alalla saa isot yritykset laskemaan hintojaan ja kenties arvioimaan uudelleen tarjoamiensa materiaalien laatua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oon hiukan samaa mieltä. Se saattaa olle hieman epäreilua, että varakkaista perheistä tulevat pystyvät maksamaan jopa tuhansia euroja kalliista valmennuskurssista. Mutta sitten toisaalta, tutkimuksista on huomattu, että erityisesti 'huonoista olosuhteista'' tulevat hakijat hyötyvät kaikkein eniten näistä valmennuskursseista ja se on heille iso apu.

      Tämmösissä pikkuitseopiskelupaketeissa, jotka parikymppiä maksaa ei musta oo mitään epäeettistä. Ei kukaan pakota niitä ostamaan ja toisaalta, kaikki pääsykoetieto löytyy kirjasta ja sisäänpääsy ei vaadi mitään valmennuskurssin suorittamista, vaikka siitä hyötyä olisi.

      Pääsykokeethan ovat juuri tasa-arvoisin yliopiston kannalta. Kaikki tekevät saman kokeen samaan aikaan ja kaikille annetaan yhtä paljon aikaa valmistautua. Ei isoja valmennuskurssiyrittäjiä, kuten Eximiaa, voi oikeastaan kukaan estää tarjoamasta pääsykoevalmennusta.

      Poista
    2. Kiitos ajatuksia herättävästä kommentista, ymmärrän hyvin mielipiteesi! Musta on kyllä todella harmi, että koulupaikka voi olla karkeasti ilmaistuna myös rahasta kiinni. Uskon kuitenkin, että pääsykoebisnes on elossa niin kauan, kuin kokeisiin voi jollain tavalla valmistautua. Tai vaihtoehtoisesti niin kauan, että ne kielletään lain toimesta.

      Kyllähän koulupaikan voi edelleenkin napata täysin ilman minkäänlaista valmennusta (kukaan ei voi toistaiseksi asioita sun puolesta opetella, käydä tekemässä koetta toisen puolesta tms), mutta itse koin valmennuksen ja yhdessä opiskelun yms tuen olevan mulle todella hyödyllistä. Käytin ja käytän edelleen paljon rahaa opiskelupaikkaan ja kouluttautumiseen, koska tällainen on musta järkevä sijoitus. Säästän sitten muista asioista. Mun mielestä myös pääsykokeet osaavat olla aika epäreilut ja raadolliset, esimerkiksi huonommilla ylioppilaskirjoitusten ja -todistuksen tuloksilla voi olla haastavaa saada koulupaikka (minä ainakin olen niiltä osin pulassa). Näen että valmennuksen tuki antaa mahdollisuuden kouluun pääsyyn myös niille hakijoille, joilla ei ole ehkä niin hyvät edellytykset muuten päästä kouluun. Esimerkiksi vaikkapa lääkiksen pääsykokeet; henkilö kiinnostuu lääkiksestä vasta lukion jälkeen, eikä ole käynyt fysiikkaa ja kemiaa. Valmennuksessa näihin aineisiin on kuitenkin mahdollista saada opetusta. Psykan kokeessa tilastomatematiikka saattaa tuntua monelle kompastuskiveltä. Psykan kokeita ei julkaista, mutta niissä on ollut vuodesta toiseen hyvin samantyylisiä kysymyksiä. Ensimmäistä kertaa hakevalla ei ole tämän suhteen etulyöntiasemaa.

      Ja joo, valmennuskurssien ja valmennustuotteiden hinnat on kyllä ihan taivaissa. Mä yritän hinnoitella tuotteeni niin, ettei ne kauheaa lovea kukkaroon tekisi. Näiden tehtäväpakettien tekeminen on mulle mieluista ja voin käyttää niihin hyödyksi omaa monen vuoden pänttäysurakkaa, mutta pakkohan tästä on jokin korvaus pyytää.

      Ymmärrän, että asialla rahastus kuulostaa epäeettiseltä. Mutta tällaisia kysymyksiä aiheuttaa aika moni muukin asia, josta rahaa maksetaan. On esimerkiksi hurjaa ajatella, että rahalla voi saada "parempaa" terveydenhoitoa yms.

      Poista

Instagram @jjjuliaeveliina

© Fifty Ways. Design by FCD.