Luukku 10 - Saako aikuisella olla joulukalenteri?

sunnuntai 10. joulukuuta 2017

"Aiotko vielä monenakin vuonna ostaa itsellesi joulukalenterin?"

...Aion, ja ihan hemmetin monena.

Nyx lippie countdown joulukalenteri sisältö
Joulukuuhun siirtyminen on nostanut taas pintaan keskustelun joulukalentereista ja niiden lapsellisuudesta. Yritykset ovat kenties heränneet entistä valveutuneempina kalenterimarkkinoille ja tuottaneet kasapäin aikuisille suunnattuja erikoiskalentereita. Onko kalliin kosmetiikkajoulukalenterin ostaminen turhamaista? Tarvitseeko aikuinen ihminen joulukalenterin? 

Ei tarvitse, aikuinen pärjää ilmankin. Mutta ei aikuinen ihminen tarvitse suklaalevyä, viinilasia, uutta merkkilaukkua tai netflix-jäsenyyttäkään. Joulukalenteri on vastaava "turhake", joka voi kuitenkin tuoda omistajan elämään ylimääräisiä ilonaiheita. 

The body shop joulukalenteri kannattaako ostaaMä olen ostanut itselleni kosmetiikkajoulukalenterin nyt kolmena vuonna ja olen nauttinut jokaisesta niin lapsellisen aikuismaisesti kuin ihminen voi kalentereista nauttia. Joulukuu on lempikuuni ja joulu on lempijuhlani, joten miksi en ottaisi tästä ajasta kaikkea iloa irti? Joulukuun aamut ovat pimeitä ja usein tässä vaiheessa syksyn koitokset painavat enemmän tai vähemmän päälle. Joulukalenteri kiskoo ylös sängystä nopeammin kuin minkään sortin herätyskello. Valtterin sanoja lainaten: "Mietinkin miks oot jo tähän aikaan hereillä. Mutta ai niin, halusit avata joulukalenterin." Naulan kantaan! 

L'occitanen joulukalenteri luukut blogi 2016On totta, että voisit kävellä suoraan kaupan hyllylle ja ostaa haluamasi huulipunat itsellesi. Voit hyvin ostaa tutun ja turvallisen suklaalevyn ja syödä sen kertaistumalta makeannälkään. On kuitenkin totta, että joulukalenterin avulla ostoksen viihdearvon voi venyttää maksimiin. Käytännöllisesti katsottuna kaltenterin ostaminen voi tulla halvemmaksi kuin yksittäisten tuotteiden ja lisäksi se tarjoaa oivan mahdollisuuden tutustua tuotemerkkiin/tuotteisiin/sävyihin, joita et olisi muuten koskaan tullut ostaneeksi. 

Lyhyesti sanottuna, mielestäni aikuinen voi hankkia itselleen joulukalenterin siinä missä niitä lapsillekin hankitaan. Joulukalenteri ei ole mielestäni lapsellinen, mutta mitä sitten vaikka muut sitä sellaisena pitäisivätkin? Miksi aikuisen pitäisi karsia elämästään kaikki pienet ilot sillä verukkeella, että kaikki ilo, jännitys ja odotus kuuluvat vain lapsille? 

The Body Shopin huulivoideKommenttiboksi on auki: Mitä mieltä sä olet joulukalenterien ja aikuisuuden yhdistelmästä? 

8 kommenttia

  1. Todella hyvä postaus! Vähän turhankin typerää ajatella ja jaotella tällaiset perusasiat eli tämä on lapsien juttu ja tämä aikuisten juttu :D Siis kosmetiikkakalenterit alkaa joka vuosi olla enemmän esillä, enkä usko että niistä lapsoset pitäisivät sen kummemin. Eli tietysti ne on suunnattu enemmän sitten meille aikuisille;) Ja sitä paitsi mä oon aina sisäisesti hieman lapsi, elämä on hauskempaa niin.:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla! <3 Oon kyllä samaa mieltä ja musta on kyllä kiva huomata, että tosi monet aikuiset näitä kalentereita itselleen ostavat. Ja ihan niitä perinteisiä suklaakalentereitakin.

      Poista
  2. Ilman muuta aikuisella voi olla joulukalenteri, montakin! :) Olen myöskin ehdottomasti sellaista ajattelua vastaan, että tietyn ikäisenä ei voisi tehdä tiettyjä asioita tai että tietyn ikäisenä pitäisi esim. pukeutua tietyllä tavalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee kiva, että oot samaa mieltä! :) Ja joo, toi on ihan turhaa.

      Poista
  3. Munki mielestä aikuisella saa olla joulukalenteri ihan samalla tavalla kuin lapsillakin! Se tuo just tota pientä ekstrakivaa muuten näin synkkään aikaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niimpä! <3 Ihan yhtälailla aikuinenkin voi haluta ja tarvitakin piristystä synkkyyteen!

      Poista
  4. Joulukalenteri on tehnyt pimeestä joulukuusta sata kertaa kivemman! :D Ja mä jännitän kans aina seuraavan luukun sisältöä! :D

    VastaaPoista
  5. Aikuisilla todellakin saa olla vielä joulukalenteri ja niin kauan kuin vain haluaa! Äiti naureskeli viime vuonna sille, että ostin itelleni joulukalenterin ja joka aamu olin ihan innoissani avaamassa uutta luukkua. Mä ostin äitille vuorostaan tänä vuonna korukalenterin ja nyt äiti on ihan samanlainen kuin mä! :D Joulukuu on muutenkin tosi kiva kuukausi, mutta joulukalenterit tekee siitä entistä kivemman ♥

    VastaaPoista

Instagram @jjjuliaeveliina

© Fifty Ways. Design by FCD.