Uudet silmälasit asukuvissa

perjantai 27. lokakuuta 2017

IMG_1525No nyt niitä silmälasillisia asukuvia, joita muinoin lupailin.

Sain ensimmäiset silmälasini ala-asteen lopussa. Muistan, kuinka eräs opettaja totesi minun näyttävän kerta heitolla naisellisemmalta ne päässäni. Mahtava kehu alakoululaiselle. :D Viimeistään yläasteella aloin kuitenkin vieroksumaan ja lievästi jopa inhoamaan lasejani, koska en tuntenut oloani niissä omaksi itsekseni. Kun vihdoin kahdeksannella luokalla hankin piilarit, uusi maailma avautui kirjaimellisesti edessäni. Olin paljon itsevarmempi. 
IMG_1428Alkutalven lempiasu

Paita - New Yorker
Verkkosukkahousut - eBay
Farkut - Fiorella Shop
Takki - New Yorker
Silmälasit - Versace, Silmäasema
 Kengät - Palladium

IMG_1502Kahdeksannesta luokasta tähän päivään en ole juuri muuta tehnytkään kuin käyttänyt piilolinssejä, yötä päivää, viikkoja putkeen, useimmiten yliaikaa. Järkikin sanoo, ettei silmieni elämä taida olla kaikkein nautinnollisimmasta, saati sitten terveellisimmästä päästä. Ihan pakko antaa silmien huilata välillä. Ja siksi on ihan pakko olla silmälasit, koska muuten moisesta huilailuista ei tulisi mitään. 
IMG_1425Uudet silmälasini ovat ehkä lähimpänä sitä mallia, jonka tunnen omakseni. Yleinen huhu kertoo, että silmälasit muovaavat ulkonäköä viisaammaksi ja asiallisemmaksi. En ole täysin varma, tekeekö lasini mulle kumpaakaan noista. Ehkä ne tuovat vaan jotain spesiaalia tyyliini ja ehkä se juuri onkin kaikkein optimaalisin tilanne. 
IMG_1229
Minkämoiset arviot antaisitte näistä silmälaseista? 

p.s. Näytän viimeisessä kuvassa erityisen kiukkuiselta, mutta pakkohan mun oli laittaa kuva, jossa koko asu näkyy. Jatketaan siis edellisen postauksen "epäonnistuneita asukuvia".

p.p.s. Onko siellä jo näin talviset maisemat?

24 kommenttia

  1. Nuo lasit on tosi kauniit! :) Ja oon muuten ihan samanlainen piilareiden ylikäyttäjä, oon yrittänyt opetella siitä pois! :)

    tuo luminen maisema on ihana! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos! <3 Ja haha, se vaan repsahtaa tuonne ylikäytön puolelle niin helposti..

      Poista
  2. Aivan ihana takki ja upean luminen tuo metsä taustalla! Plus tykkään laseista :) Täällä Tampereella on kyllä lunta, mutta ei ehkä ihan noin paljoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos paljon! <3 Täältäkin ehti yön aikana sulaa suurin osa pois. :(

      Poista
  3. Noi lasit näyttää älyttömän upeelta sulla! ♥ Mä ite kans just keväällä hankin itelleni uudet rillit, mutta nyt tekis mieli jo hankkia toiset, jotta sais vähän vaihtelua... :D Mutta ehkäpä näillä nyt vaan mennään, mitkä on hankittukin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! <3 Haha siis olispa noi lasit vähän halvempia, niin vois hankkiakkin vähän useammin ja useammat. :S

      Poista
  4. Niin nätit lasit ja sopii sulle tosi hyvin!

    VastaaPoista
  5. Ihanat lasit ja sopivat sulle täydellisesti ♥ Ja aivan ihanan lämpöisen näköinen tuo sun takki :) Vitsit teillä on upeat kinokset siellä jo! Meillä on pelkkää loskaa, joka viikonloppuna muuttuu varmaankin vain lainehtiviksi vesilätäköiksi :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos hurjasti! <3 Täälläkin ehti jo suurin osa sulaa pois.. :S

      Poista
  6. Lasit sopii sulle tosi hyvin! ♥ Oon ite käyttänyt laseja nyt 12 vuotta, joten tuntuisi tosi oudolta, jos yhtäkkiä niitä ei tarvisikaan käyttää :D

    Yhtä lumiset maisemat on myös täällä, enkä oikein tiedä tykkäänkö tästä lumesta vai en.. :D

    https://sofiaidaannneli.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos! <3 Joo meneehän se noinkin päin! :D Mutta hyvä, että oot ilmeisesti viihtynyt laseissa!

      Haha, mäkään en oo ihan varma mitä mieltä olen lumesta. Toisaalta tosi kaunista ja joulufiilistä nostattavaa, mutta toisaalta se vaikeuttaa elämää niin paljon. :D

      Poista
  7. Ihania asukuvia! Toi takki sopii sulle tosi hyvin, niinkuin lasitkin! <3

    VastaaPoista
  8. Tuo takki on aivan ihana. Lasit sopii sulle täydellisesti <3

    VastaaPoista
  9. Todella ihanat lasit ja mitä kuvia ♥ Tännekin satoi viime yönä hieman lunta mutta ei sentään noi paljoan:D Ihanasti valasee ja näyttää niin kauniilta. Ja hei tuo takki, aivan ihana <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihana Kata! <3 Matkustin Raumalta tänne Etelä-Pohjanmaalle niin huhhuh kun lumen määrä vaan kokoajan lisääntyi. :D

      Poista
  10. Kyssäri: onko tuo takki kovinkin lämmin? Haaveilen ehkä saman ostamisesta ;) ps. Lasit sopivat sulle oikein hyvin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hmm, no sanoisin että näille säille aika sopiva takki. Muuten ihan lämmin, mutta tosta menee kyllä tuuli läpi. Mä pyöräilen paljon ja siihen tarkoitukseen taitaa kunnon pakkasten tullen olla vähän turhan kylmä. :D

      Poista
  11. Ihanat värit näissä kuvissa! Ja lasit sopii aivan super hyvin :)

    VastaaPoista
  12. Ihanat lasit, sopii sulle mun mielestä tosi hyvin :)! Toi takki on myös ihana, pitää käydä metsästämässä itelle samantyylinen talveksi :D

    VastaaPoista
  13. ihana asu, oot niin kaunis kuten aina😍

    VastaaPoista
  14. Hyvä asu, tommoset kevyet lasit on mielestäni nätit! Kivan malliset ja toi linssi vapaa alta mielestäni hyvä look!

    VastaaPoista

Instagram @jjjuliaeveliina

© Fifty Ways. Design by FCD.