Ensimmäinen syksy psykalla - snäppikuulumiset

sunnuntai 29. lokakuuta 2017

Ja huh mikä syksy se onkin ollut! Kun unelmiesi yliopistovuosi alkaa, niin et todellakaan halua jäädä mistään paitsi. 
Psykologian opiskelija fuksi jyväskylä blogi2

1. Ylivoimaisesti parasta on se, kun saa vihdoin kurkata psykan "salaisten ovien" taakse. Saa oppia asioita, joita ei itsekseen oppisi. Saa vihdoinkin alkaa rakentamaan pohjaa omalle unelma-ammatilleen oikeen urakalla. Ehdottomasti mielenkiintoisin, mutta samalla myös pelottavin käynnistynyt kurssi on tuttavallisesti sanottuna meidän opiskelijoiden "terapiaa", jossa käydään vuoden ajan käsittelemässä meille vaikeita asioita.

2. & 3. En ihan tiedä mitä mieltä olisin sitseistä, mutta tulipahan nekin koettua vankilateemassa. Jos jostain pidän, niin ehdottomasti teemabileistä. Tosin olen ehkä ihan pikkiriikkisen katkera siitä, että viime vuonna näiden karkeloiden teema oli Harry Potter. Silloin, jos joskus jouduin nieleskelemään karvaita pettymyksen kyyneliä jäädessäni vaille opiskelupaikkaa. :D 

4. Ja tänään ruokalistalla olisi bataattiranuja ja hampparia.. En parhaimmalla mielikuvituksellanikaan osannut odottaa näin hyvää opiskelijaruokaa. 

Psykan opiskelija fuksi 2017 blogi

1. Mun kodin vieressä oleva lenkkipolku, jonne olen mennyt ihastelemaan maailmaa musiikin tahdissa milloin luentojen päätyttyä ja milloin niiden välissä.

2. & 3. Jonnet ei muista, oli meidän fuksiaisten teema. Pukeuduttiin ehdottomasti maailman parhaimmiksi vanukkaiksi, naminameiksi. ;)

4. Mun koulumatka kulkee järven rantaa pitkin, joten paljon parempaa reittiä en voisi enää edes kuvitella. Eri asia on kyllä se, kuinka tämä pyöräily sujuu talven koittaessa. Vähän jo hirvittää.

Psykologia jyväskylä opiskelia kokemuksia

1. & 2. Yksi syksyn mieleenpainuvimmista kokemuksista oli aivotutkimukseen osallistuminen, koehenkilön roolissa. Kuinka siistiä onkaan pienenä tieteestä kiinnostuneena fuksina olla osana jotain sellaista, mistä on aikaisemmin vain lukenut (kröhöm, pääsykoartikkeleina oli monen monta tutkimusartikkelia).

3. Tähän asti olen ehtinyt käydä yhdessä koulutuksessa, joka oli kyllä sitäkin mielenkiintoisempi. Koulutuksessa kerrottiin muun muassa työskentelystä kriisialueilla, kuten maanjäristyalueilla tai ebolaan sairastuneiden yhteydessä. Psykologin työkuvan moninaisuus senkuin laajenee silmissäni.

4. "Tule psykalle, jos haluat ilmaista pizzaa." Tällaisen pienen mainospuheen ehdin jo kehittelemään päässäni, kun meidän nenän eteen kärrättiin mun lempiruokaa tasaiseen tahtiin. Ystävänikin totesivat, etteivät enää ihmettele psykan suosiota. :D

Keltaiset haalarit psykaNo ne keltaiset haalarit  Niistä on kuola valuen uneksuttu vuosi tolkulla, niitä on odotettu kuumeisesti kuukausia, niihin on ommeltu merkkejä ahtaissa luentosaleissa ja niitä on ulkoilutettu ylpeydellä Jyväskylän kaduilla. Kyllähän nämä ratkaisevat helposti myös asukriisin! 

"Doubt kills more dreams than failure ever will."

p.s. seuraa mun instassa ja snäpissä nimimerkillä @jjjuliaeveliina.

9 kommenttia

  1. Onpas herkullisen näköistä opiskelijaruokaa, melkein parempaa kuin ravintolassa! Nuo haalarit on kyllä ihanat *.*

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No välillä kyllä onkin! <3 Ja eikös! ;)

      Poista
  2. Tosi kivaa kuulla, millaista opiskelu Jyväskylässä oikein :) oon hakemassa nyt keväällä ja haaveilen nimenomaan trauma- ja kriisityöskentelystä. Tää sun blogi on tosi kannustava ja inspiroiva!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi miten kiva kuulla, että sua kiinnostaa noi jutut! Kiitos hurjasti! <3

      Poista
  3. Hauskoja kuvia! :) Toi haalarikollaasi on niin hauska, oikeen muistelen omia aikojani.. toivottavasti pääsisin nyt itsekin sisään!

    VastaaPoista
  4. Ihanaa lukea, miten innoissasi oot kaikista näistä jutuista, jotka unelmien opiskelupaikka on tuonut <3 Toivottavasti mua odottaa unelmien toteutumisesta kirjoittelu ens vuonna!

    VastaaPoista
  5. Hauska postaus ja kivoja kuvia :) Ihan huikeet noi naminami asut :D miten hyvä vanukas se olikaan!!!

    http://fasciner.blogspot.fi

    VastaaPoista
  6. On kyllä kiva lukee psykan opiskelusta kun itsekkin aion sinne hakea. Lisää vaan näitä!! Ehkäpä mäkin saisin ens vuonna kirjotella tämmösiä postauksia<3

    VastaaPoista

Instagram @jjjuliaeveliina

© Fifty Ways. Design by FCD.